Sivun kuvat ovat viitteellisiä

Näin valitset varusteet retkeilyyn

Makuualustat

Makuualustat

Millainen on hyvä makuualusta? Ihan yhtä tärkeää kuin on hankkia itselle sopiva makuupussi, on hankkia myös sopiva makuualusta. Makuualustat jaetaan kahteen pääryhmään: ilmatäytteiset makuualustat ja solumuovialustat. Onpa makuualusta ilmatäytteinen tai solumuovinen, paras makuualusta on sellainen, jonka malli sopii omaan käyttötarkoitukseen ja mieltymykseen.


Ilmatäytteinen makuualusta

  • Ilmatäytteisen alustan etuna on sen pehmeys. Ilma on myös hyvä lämmöneriste, joten maasta hohkaava kylmyys pysyy paremmin loitolla.
  • Ilmatäytteisiä makuualustoja on hyvin eripaksuisia ja erilaisia, kuten ns. itsestään täyttyvä makuualusta, integroidulla pumpulla varustettu tai puhallettava makuualusta. Itsetäyttyvä makuualusta on kätevä ja helppo malli, jos kaipaa retkeilyyn vaivattomuutta.
  • Ilmatäytteisten alustojen paksuus vaihtelee noin kolmesta sentistä lähes 10 sentin paksuisiin.
  • Vaikka ilmatäytteinen makuualusta onkin käytössä mukavin vaihtoehto, on syytä olla varovainen etenkin esimerkiksi leirinuotion tai muun tulipisteen lähellä, ettei siihen tulee reikää kesken reissun. Huonolla tuurilla pienikin kipinä voi tehdä alustaan reiän ja se tyhjenee. Osassa alustoja tuleekin mukana pieni paikkasarja.
  • Laadukas ilmatäytteinen makuualusta pakkaantuu hyvin, painaa kevyimmillään alle 500 grammaa ja vie rinkasta vain noin litran verran tilaa.
  • Joissakin ilmatäytteisissä makuualustoissa on sisällä myös solumuovia, mikä edelleen parantaa lämmöneristävyyttä ja käyttömukavuutta.
  • Ilmatäytteisen makuualustan koko tulee valita niin, että se ulottuu koko nukkujan pituuden yli ja on niin leveä, että hartiat ja käsivarret lepäävät mukavasti sen päällä. Jos tarvitaan lisälämmöneristystä, on hyvä keino levittää alustan alle pelastuslakana tai muu folio.


Solumuovimakuualusta

  • Makuualusta solumuovista on toinen hyvä makuualustavaihtoehto. Solumuovi-alustan etuna – edullisen hinnan lisäksi – on sen käyttövarmuus ja keveys. Sen hinta-painosuhde on erinomainen.
  • Solumuovi ei voi vahingoittua kesken reissun. Hieman revenneenäkin se hoitaa tehtävänsä.
  • Solumuovialustat ovat kevyitä, ne painavat noin 300 gramman molemmin puolin riippuen alustan materiaaliseoksesta, leveydestä, pituudesta ja paksuudesta.
  • Solumuovinen makuualusta saattaa viedä rinkasta melko paljon tilaa, mutta sen voi kiinnittää myös rinkan ulkopuolelle.
  • Joskus on tarpeen jopa ottaa kaksi alustaa mukaan jotta lämmöneristys nukkuessa olisi riittävä. Solumuovialustojen paksuudet vaihtelevat noin 6 millimetristä parin sentin paksuisiin.
  • Kannattaa valita paksu solumuovialusta (ainakin yli 1,0 cm paksuinen), mikäli tarvitsee viileässä riittävää lämmöneristävyyttä, eikä alusta tällöin myöskään tunnu liian kovalta maata vasten


Katso myös, miten valita makuupussi tai teltta ja tutustu makuualustojen valikoimaan sekä muihin retkeilytuotteisiin.

Makuupussit

Makuupussit

Ultrakevyt makuupussi on kätevä kuljettaa mukana ja leveä makuupussi tuo käyttömukavuutta hieman isommalle nukkujalle.

  • Makuupussi tulee valita lämpötilan mukaan. Monipuolisin valinta on keväästä syksyyn toimiva kolmen vuodenajan makuupussi, muut vaihtoehdot ovat kevät/kesämakuupussi ja talvimakuupussi.
  • Makuupussit ovat erikokoisia, joten valitse omaan pituuteesi sopiva makuupussi. Makuupussin jalkopäähän ei saisi jäädä liikaa tilaa, koska silloin vartalon tuottama lämpö ei tahdo riittää makuupussin sisätilan lämmittämiseen. Tämän vuoksi naisille tai hieman lyhyemmille käyttäjille on monipuolisista malleista omat koot. Lasten makuupussi on nimensä mukaisesti lapsille mitoitettu.
  • Yleisin ja edullisin materiaali on keinokuitu, kuten Tecloft tai Hollofil. Kaikkein laadukkain vaihtoehto on untuva, joka pakkaantuu paremmin ja sen eristävyys suhteessa tilavuuteensa on parempi keinokuituun nähden. Untuvamakuupussin ainoa heikkous on, että se menettää kastuessaan eristävyytensä ja kuivuu melko hitaasti.
  • Allergikon tulee ensisijaisesti valita keinokuituinen pussi.
  • Makuupussien käyttölämpötilat ilmoitetaan EN 13537 -standardin mukaan. Arvot ovat viitteellisiä, joten kannattaa aina valita mieluummin hieman liian järeä makuupussi kuin liian ohut.
  • Lasten makuupussiin ei saa varata liikaa kasvuvaraa, sillä liian suuressa pussissa lapsen lämmöntuotto ei riitä makuupussin sisätilan lämmittämiseen. Makuupussia voidaan kuitenkin tarvittaessa lyhentää vaikka narulla solmimalla. Lasten makuupusseja on erikokoisia eripituisille käyttäjille.


MAKUUPUSSIEN LÄMPÖTILA-ARVOT
 

Comfort / Limit / Extreme

  • Huomaa, että lasten makuupusseissa ei lämpötila-arvoja yleensä ilmoiteta, sillä lapsen lämmöntuotto on vielä kehitysasteella ja vaihtelee yksilöittäin valtavasti. Mikäli lapselle valitaan makuupussi lämpöarvojen mukaan, on suositeltavaa tarkastella Comfort-arvoa.

Comfort-arvo kertoo lämpötilan, jossa nukkuu koko yön mukavasti selällään maaten tuntematta kylmyyttä unta häiritsevästi. Naisten kannattaa valita makuupussinsa Comfort-arvon mukaan.

Limit-arvo ilmaisee lämpötilan, jossa voi nukkua melko mukavasti. Yleensä nukkuja kuitenkin kääntyilee jo yön aikana useita kertoja limit-lämpötilassa. Limit-arvo toimii hyvänä ohjenuorana miehille, joskin yksilölliset erot ovat suuria.

Extreme-arvo ilmoittaa lämpötilan, jossa makuupussi suojaa vielä jotenkin hypotermialta. Huomaa, että myös Extreme-arvo on viitteellinen, joten makuupussia valitessa mieti omaa kylmänkestokykyäsi!

Katso makuupussien valikoima ja tutustu myös muihin retkeilyn valintaoppaisiin, kuten näin valitset makuualustan ja näin valitset teltan.

Teltat

Teltat

Tarvitsetko esimerkiksi jonkin seuraavista: vaellusteltta, kupoliteltta, perheteltta tai neljän hengen teltta. Riittääkö retkeilytarpeeseen hyvä, edullinen teltta peruskäyttöön vai kenties hieman monipuolisempi tai suurempi teltta vaikkapa pidemmälle vaellukselle?

  • Mieti telttaa valitessasi tarvitsetko sen vaellusta vai perheen lomailua varten.
  • Vaellusteltta on suunniteltu materiaaliensa puolesta kevyeksi ja kestäväksi, kun campingteltat ovat edullisempia ja painavampia.
  • Telttoja on saatavilla eri vuodenaikoihin. Monipuolisin valinta on keväästä syksyyn toimiva kolmen vuodenajan teltta tai myös talven kestävä, joskin hieman painavampi neljän vuodenajan teltta. Moni edullinen teltta soveltuu erityisesti kesäkäyttöön.
  • Kiinnitä huomiota teltan sekä pohjan vedenkestävyyteen.
  • Hyvä nyrkkisääntö on valita teltan koko siten, että se vetäisi sisäänsä yhden ylimääräisen henkilön, jolloin myös tavaroille jää tilaa.
  • Teltta on vedenkestävä, mikäli sen vedenkestävyysarvo on 1500 mm tai suurempi.

Edulliset teltat moneen lähtöön löydät meiltä. Tutustu myös muihin retkeilyn tuotteisiin ja lue, miten valitset makuupussin tai makuualustan.

Rinkat

Rinkat

Rinkkaa valittaessa voi lähteä liikkeelle miettimällä, miten pitkälle vaellukselle on lähdössä ja kuinka paljon tavaraa aikoo kantaa mukana. Hyvä rinkka vaellukselle tai retkelle on käyttäjälleen sopivan mallinen ja kokoinen. Seuraavat ohjeet auttavat sinua valitsemaan oikeanlaisen rinkan itsellesi!

Minkä kokoinen rinkka?

  • Rinkan koko ja paino vaikuttavat sen käytettävyyteen. Kevyt rinkka tai pieni rinkka voi sopia pienikokoiselle käyttäjälle tai mikäli tarve on lyhytaikaiseen retkeilyyn.
  • Tilavuudeltaan 55-70 -litraiseen rinkkaan mahtuu noin viikon varusteet. Pidempiaikaiseen retkeilyyn suositellaan suurempaa mallia.

Rinkan materiaalit

  • Kestävät materiaalit, mahdollinen sadesuoja sekä rinkan ominaisuudet vaikuttavat kaikki kantolaitteen hintaan. Sadesuojan voi hankkia myös erikseen.

Rinkan istuvuus

  • Paras rinkka on sellainen, joka sopii ja istuu napakasti oman vartalon muotoon.
  • Rinkkoja on erimallisia. Sovittamalla voi etsiä omaan vartaloon sopivan mallin. Hyvä rinkka sopii moneen vartalonmalliin.
  • Rinkan kantolaitteen pituuden (olkaremmien korkeus suhteessa lantiovyöhön) tulee olla säädettävä, jotta rinkan saa istumaan riittävän hyvin.

Tutustu rinkkojen ja reppujen valikoimaan sekä kaikkiin retkeilyn tuotteisiin. Katso myös muut retkeilyn ja ulkoilun valintaoppaat, kuten näin valitset makuualustan, näin valitset makuupussin, sekä näin valitset teltan.

.

Vaateet kerrospuketumiseen

Vaateet kerrospuketumiseen

Mitä tarkoittaa kerrospukeutuminen? Oikea pukeutuminen, kuten kerrospukeutuminen talvella ja muina kylminä aikoina pitää ulkoilijan kuivana ja lämpimänä eri sääoloissa tehden ulkoilusta mahdollisimman mukavaa. Kerrospukeutumisella voimme vaikuttaa koko ulkoiluvaatetuksemme toiminnallisuuteen. Sopiva kerrospukeutuminen hiihtoon tai vaikka lasketteluun muun ulkoilun ja retkeilyn ohella tekee liikkumisesta miellyttävää. Alla on kerrottu alus-, väli- ja kuorikerroksen tärkeimmät tehtävät sekä muut huomioitavat asiat.

Aluskerros – näin valitset aluskerroksen

Valitse käyttötarpeen mukaan sopiva alusasu, kuten kerrasto, tekninen alusasu, urheilukerrasto, aluspaita, lämpökerrasto, esimerkiksi merinovillaiset bokserit, alushousut ja muut alusvaatteet. Huomioi seuraavat asiat valitessasi alusasua:

  • Aluskerroksen tehtävä on pitää iho kuivana.
  • Vältä puuvillaa, sillä se imee kosteuden ja kuivuu hitaasti, eikä siksi pidä lämpimänä.
  • Keinokuituinen aluskerrasto siirtää kosteuden eli hien tehokkaasti ulompiin kerroksiin. Valitse keinokuitu, kun tarvitset aluskerroksen lyhytkestoiseen hikiliikuntaan. Keinokuituinen aluskerros hengittää hyvin ja kuivuu nopeasti.
  • Villa sitoo lämpöä kosteanakin ja se soveltuu kaikkiin aktiviteetteihin pitäen kehon lämpimänä myös kylmällä säällä. Merinovilla on pehmeää, eikä kutita iholla. Merinovilla on luonnostaan antibakteerinen materiaali: merinovillaisia tuotteita ei välttämättä tarvitse pestä jokaisen käyttökerran jälkeen, usein pelkkä tuuletus riittää. 
  • Asuissa käytetyt materiaalit vaikuttavat niiden hintaan.
    Valikoimastamme löydät sekä kosteutta hyvin siirtävät keinokuituiset että merinovillaiset aluskerrastot. Katso kaikki aluskerrastot tästä.

Välikerros – näin valitset välikerroksen

Välikerrokseen sopii nimen mukaisesti välikerrasto ja muut eristävät ja hengittävät vaatteet. Lämmin välikerrasto esimerkiksi merinovillasta tekee ulkoilusta ja liikkumisesta mukavaa viileälläkin säällä. Huomioi välikerroksen vaatteita valitessasi seuraava:

  • Välikerros pitää kropan lämpimänä ja siirtää kosteuden edelleen uloimpaan kerrokseen.
  • Villa sekä fleece ovat parhaat materiaalit välikerrokseen, sillä ne sitovat paljon ilmaa, joka toimii eristeenä kylmää vastaan. Myös erilaiset paksummat tekniset paidat toimivat välikerroksena yhtä hyvin.
  • Kylmällä ilmalla on hyvä pukea ylle useampi välikerros, joita voi tarpeen mukaan vähentää.
  • Välikerroksen vaatteen hinta riippuu vaatteessa käytetyistä materiaaleista.
  • Katso koko välikerrosvalikoima täältä.

Kuorikerros – näin valitset uloimman, eli kuorikerroksen

  • Kuorikerroksen tai päälikerroksen tehtävä on suojata tuulelta ja sateelta. Hyvä ulkoiluvaate päästää myös vaatteen sisäpuolelle muodostuvan kosteuden kohti ulkoilmaa.
  • Useissa ulkoiluvaatteissa on säätömahdollisuuksia sekä tuuletusaukkoja tuomassa lisää toiminnallisuutta ja käyttömukavuutta.
  • Paksummat ulkoiluvaatteet ovat lämpimiä. Ohuiden etuna on se, että ne voidaan tarvittaessa pakata mukaan pieneen tilaan esimerkiksi vaellukselle tai lomamatkalle.
  • Ulkoiluvaate on oikean kokoinen käyttäjälleen silloin, kun sen alle mahtuu tarvittaessa lämmittävä välikerros, esimerkiksi fleecepaita.
  • Pese ulkoiluvaatteet säännöllisesti pesuohjeiden mukaan. Älä käytä huuhteluainetta. Näin vaatteiden toiminnallisuus pysyy hyvänä mahdollisimman pitkään.
  • Tuotteen hinta riippuu mm. vaatteen ominaisuuksista, kuten veden- ja tuulenpitävyydestä sekä säätömahdollisuuksista.
  • Mieti oma käyttötarpeesi ja valitse ulkoiluvaatteesi käyttötarpeiden sekä itseäsi miellyttävän tuotteen ulkonäön perusteella.

Ulkoiluvaatteiden ominaisuudet

  • Jos haluat vedenpitävän tuotteen, varmista, että tuotteessa on teipatut saumat ja käyttötarkoitukseesi sopiva materiaalin vedenpitävyys.
  • Jos olet hankkimassa ulkoiluvaatetta todelliseen hikiliikuntaan, kiinnitä huomiota enemmän tuotteen hengittävyysarvoihin.

Katso kaikki ulkoiluvaatteet täältä. Muista retkeilyn, lenkkeilyn ja koiranulkoiluttamisen lisäksi kerrospukeutuminen hiihtoon, lasketteluun tai vaikka luisteluun!

Vaatteiden vedenpitävyys ja hengittävyys

Vedenpitävyysarvo (mm)

Todellinen vedenpitävyys

< 1500

Vettähylkivä. Ei pidä vettä.

3000

Vedenpitävä. Ei kuitenkaan pitkäkestoiseen kastumiseen.

5000

Vedenpitävä. Kestää hyvin vettä ulkoillessa.

> 10 000

Erittäin hyvä vedenpitävyys. Pysyy kuivana kovankin paineen alla.

 

Hengittävyys (g/m²/24h)

Kuvaus

Käyttötarkoitus

1000

Ei hengitä

Vapaa-aikaan

3000-6000

Hieman hengittävä

Kevyeen liikuntaan, esim. ulkoiluun.

8000-10 0000

Hengittävä

Pitkäkestoiseen liikuntaan, esim. lasketteluun

15 000

Erittäin hengittävä

Aktiiviseen liikuntaan

Vaelluskengät

Vaelluskengät

Hyvät vaelluskengät ovat mukavat, tukevat ja käyttötarkoitukseen sopivat. Valitse tarpeesi mukaan erilaisiin retkeilytarpeisiin ja vaihtelevaan maastoon sopiva vaelluskenkä, kuten kevyet vaelluskengät, Gore-Tex-vaelluskengät, kalvottomat vaelluskengät tai leveälestiset vaelluskengät. Parhaat vaelluskengät ovat luonnollisesti juuri omaan jalkaasi sopivat.

Tärkeintä vaelluskengän valinnassa on ottaa huomioon kengän käyttötarkoitus.

  • Kivikkoisessa maastossa painavan rinkan kanssa kuljettaessa tärkeää on jalkineen tukevuus. Jäykkä jalkine ottaa maaston epätasaisuudet vastaan ja paksu pohja estää jalan väsymisen.
  • Helpompaan maastoon poluille sopivat kevyemmät jalkineet.
  • Varsi tulee olla kuitenkin riittävän korkea tukeakseen nilkkaa. Päkiän kohdalta pohja saa olla notkea, mutta retkikengässä tulee olla kuitenkin riittävästi kiertojäykkyyttä.
  • Kosteilla keleillä vedenpitävä mutta hengittävä kalvo lisää kengän käyttömukavuutta.

Minkäkokoinen vaelluskenkä on sopiva?

  • Vaelluskenkä on sopivan kokoinen, kun kantapää istuu paikalleen kantakuppiin ja varpaille jää liikkumatilaa. Kenkä ei saa olla kuitenkaan liian iso, jotta varpaat eivät valu alamäessä kenkien kärkiin.
  • Vaelluskenkä kannattaa sovittaa niiden vaellussukkien kanssa, joita aikoo käyttää kenkien kanssa. Oikeanlainen sukka parantaa myös kengän käyttömukavuutta siirtämällä kosteuden jalasta ulkokerrokseen sekä pehmentää iskuja kantapään ja varvasosan alueilla.
  • Oikea koko ja malli löytyy varmimmin sovittamalla kenkiä. Kengän numero ja lestit vaihtelevat merkeittäin. Vaelluskengän koon valitsemisessa kannattaa myös muistaa, että kävellessä jalka turpoaa ja tarvitsee hieman enemmän tilaa kengässä.

Vaelluskenkien käyttö ja nauhoittaminen

  • Vaelluskenkä on nauhoitettava kunnolla, jotta jalka istuisi oikealla paikallaan. Iltin on oltava suorassa ja keskellä. Nauha kiristetään alhaalta asti ja lukitaan nilkan kohdalta lukkohakasella tiukaksi.
  • Yläosan kiristämisessä voi ottaa huomioon millaisessa maastossa vaeltaa; joko kiristetään lukkohakasesta alkaen tai jätetään löysäksi.
  • Kaksisuuntaisen nauhoituksen avulla voidaan kengän kireyttä muutella olosuhteiden mukaan. Keskellä olevalla hakasella iltti lukitaan paikalleen, ettei se kävellessä väänny sivulle. Solmusta tulee joustavampi ja tukevampi kun ylimmän hakasen kohdalla nauha pyöräytetään yläkautta alaspäin ja tehdään solmu.

Uudet vaelluskengät kannattaa ajaa sisään noin kolmen viikon ajan, jolloin kävellään pieniä pätkiä päivittäin. Jalka mukautuu pikkuhiljaa jäykän kengän käyttämiseen ja kenkä muotoutuu jalkaan. Parhaimmillaan kenkä on muutaman reissun jälkeen ja oikeaoppisesti huollettuna, eli parhaat vaelluskengät ovat omaan jalkaan mukautuneet.

Löydä myös edulliset vaelluskengät ale-hintaan. Katso naisten vaelluskengät, miesten vaelluskengät ja lasten vaelluskengät. Tutustu myös muihin retkeilyn tuotteisiin sekä toisiin valintaoppaisiin.

Sauvan pituus

Kävelijän pituus

100 cm

145 - 151 cm

105 cm

152 - 158 cm

110 cm

159 - 166 cm

115 cm

167 - 173 cm

120 cm

174 - 180 cm

125 cm

181 - 187 cm

130 cm

188-195 cm

135 cm

≥ 196 cm

Kävelysauvat

Kävelysauvat

Kävelysauvat kuuluvat olennaisena osana sauvakävelyyn. Sauvakävely sopii kaikille. Sen harrastamista voi tehdä missä vain. Kävelysauvat tehostavat kävelyä. Näin ollen sauvakävely on kestävyysharjoittelua, mikä lisää aerobista kuntoa jokaisen liikkujan kunnon mukaan. Harjoituksen teho kasvaa merkittävästi, kun kädet tulevat mukaan kävelyyn kävelysauvojen ansiosta. Käsien ja jalkojen yhteistyö tekee sauvakävelystä kokonaisvaltaisen. Sauvakävely on turvallinen liikuntamuoto, koska kävelysauvat ovat tukena kuoppaisella tai liukkaalla alustalla. Sauvakävelyllä saadaan syke nousemaan ja siinä kuluu energiaa. Kävelysauvojen avulla vähennetään polviin ja muihin niveliin kohdistuvaa kuormitusta. Kävelysauvojen avulla rintarangan ja kaularangan liikkuvuus paranee sekä niska-hartiaseudun lihaskivut vähenevät, kuin myös käsi- ja selkälihakset vahvistuvat.

Kävelysauvavalikoimassa meillä on sauvoja Start ja McKinleyltä. Voit tutustua valikoimaan ja ostaa täältä. Myymäläsaatavuus kertoo sinua lähimmän Budget Sportin valikoiman. Tutustu myös ulkoiluvaate- ja ulkoilujalkinevalikoimiimme. Myymälöidemme henkilökunta auttaa sinua tarvittaessa.

Kävelysauvojen valinta

Kävelysauvan valintaan vaikuttavat

  • henkilön oma pituus
  • käsien ja jalkojen mittasuhteet
  • sauvakävelykokemus

Kävelysauvan hihna

  • Kävelysauvan hihnan tulee tukea kättä ja tuntua mukavalta
  • Kävelysauvan hihna ei saa hiertää eikä puristaa
  • Kävelysauvan hihna on säädettävä

Kävelysauvan piikki tai tassu

  • Pehmeässä maastossa, lumessa tai jäällä käytetään kävelysauvoissa piikkiä.
  • Asfaltilla ja muilla kovemmilla alustoilla käytetään kävelysauvoissa asfalttitassua, mikä vaimentaa tärähdyksen.

Kiinteämittaiset kävelysauvat vai teleskooppikävelysauvat

  • Kiinteämittaiset kävelysauvat ovat usein lasi-tai hiilikuitua, minkä ansiosta ne ovat hieman kevyempiä. Kiinteä mittaiset kävelysauvat ovat hyvät, jos sauvoilla on vain yksi käyttäjä, jolle niiden tarvitsee olla oikean mittaiset.
  • Teleskooppisten kävelysauvojen etu on säädettävä pituus. Niitä voi käyttää useampi erin pituinen henkilö. Teleskooppiset kävelysauvat saadaan pienempään kokoon matkalle mukaan.
  • Vaellussauvat sopivat haastavampiin kävelyolosuhteisiin.

 

Kävelysauvan pituus


Kävelysauvan sopivan pituuden saa selville, kun kertoo oman pituuden 0,68:lla. Kyynärpään tulisi muodostaa 90 asteen kulma sauvan ollessa rentona kädessä.

Kävelykengät

Kävelykengät

Hyvät kävelykengät ennaltaehkäisevät rasitusvammoja ja tekevät kävelystä mukavamman ja sujuvamman harrastuksen. Kiinnitä kävelykenkien valinnassa huomiota seuraaviin asioihin:

  • Kengät ovat sivuttaisliikkeessä tukevat eli kiertojäykät.
  • Kengät ovat pitkittäisesti joustavat.
  • Jalalle sopiva lesti; kenkä tuntuu hyvältä jalassa.
  • Napakka istuvuus. Kenkä istuu napakasti jalkaan keskiosasta ja erityisesti kantapään kohdalta.
  • Varvastilaa jää seistessä 0,5 - 1 cm sekä tilaa jää myös varpaiden päälle.
  • Kenkien kanta on hieman korotettu, mutta pohja tasainen, pitävä ja kulutusta kestävä.
  • Kengissä on pestävä, irrotettava pohjallinen. Tämä ei kuitenkaan ole pakollinen.
  • Kävelykenkien vedenpitävyys. Vedenpitävät kävelykengät ovat hyvä valinta keväällä, syksyllä ja talvella. Gore-Tex –kalvolliset kävelykengät pitävät jalan kuivana kosteammallakin kelillä.  

Sukan valitsemiseen on hyvä kiinnittää myös huomiota. Sukan tulee olla jalkaa myötäilevä ilman hiertäviä saumoja. Sukan materiaalin on hyvä olla hengittävää ja kosteutta läpi päästävää. Esimerkiksi juoksuun tarkoitettu sukka on oiva valinta myös kävelykenkiin.

Muista myös halvat henkivakuutukset, eli heijastimet ja liukuesteet!

 

Katso naisten kävelykengät tästä ja miesten kävelykengät tästä.